tiistai 14. marraskuuta 2017

Vähän ylä- ja alamäkiä

Blogin kirjoittaminen on jäänyt tarkoituksella taka-alalle viime aikoina, sillä työhön paluun jälkeen vuorokauden tunnit eivät ole riittäneet juuri mihinkään. Palasin normaaliin työelämään takaisin syyskuun alussa 5,5 kuukauden sairasloman jälkeen ja kerkesin olla töissä 4 viikkoa ja jäin sitten 3 viikon kesälomalle. Kesäloma hurahti supernopeasti mm. Tallinan Horse Showssa sekä muuttopuuhissa. Nyt olen taas ollut vähän töissä ja vähän sairaslomalla. Illalla on ihana istahtaa sohvalle poikaystävän kainaloon katsomaan Viaplaysta lempparisarjaa ja muutaman jakson jälkeen kömpiä sänkyyn.


Nyt sitten iski inspiraatio ja sopiva hetki joten jospa päivitetään vähän meidän kuulumisia. Aloitetaan vaikka tärkeimmästä, eli Larppasesta. Sen kanssa on taas ollut hyviä ja huonompia kausia. Se oli klinikan jälkeen pitkään tosi hyvä, mutta sitten tuli muutaman viikon huonompi jakso. Tähän päälle hepalle sattui rokotus, minkä jälkeen sen toinen takanen turvotteli noin viikon verran joten huilia pääsi kertymään normaalia enemmän. Nämä ongelmat on nyt selätetty, heppa pääsi rauhaisempaan karsinaan ja sen tarha-aika piteni. Nyt parina päivänä Larppa on taas ollut aika normaali oma itsensä :)

Heppa sai myös psyllium -kuurin, kun tarha on tosi mutainen ja heinähäkistä huolimatta tonkii jokaikisen maahan pudonneen heinänkorren suuhunsa. Perjantaina se myös hierottiin ja se selkeästi aukaisi jumeja, kun lauantaina se veti maneesissa riemupukkilaukkaa, mitä ei ole hetkeen nähty.. Tiedän olevani vähän hysteerinen ja ylivarovainen hepan suhteen, mutta minkäs teet - haluan vaan että sen on hyvä olla. Larpan ilme muuttui pirteästä ja iloisesta hieman apaattisempaan kun sen hyvä ystävä ja tarhakaveri jouduttiin reilu kuukausi sitten lopettamaan ja luulen että Larpalla on sitä kova ikävä. Haluaisin että se saisi uuden tarhakaverin, mutta tällä hetkellä tallista ei sopivaa ehdokasta löydy. Nämä kaikki tietysti vaikuttaa kaikkeen, mutta luulen että taas ajan kanssa tästäkin selvitään.


Mun jalan tilanne on ollut pitkään jo hyvä, ei edelleenkään normaali mutta sellainen että olen voinut elää kivuttomia päiviä ja ilman jatkuvaa särkylääkkeen napsimista. Pääsin aloittamaan salitreenaamisen fyssarin ohjeiden mukaan ja alettiin puhua jo juoksuaskelista! Ratsastus on ollut koko ajan helpompaa ja voin jo mennä täysin normaalisti läpi treenin - niin sileellä, maastossa kuin esteilläkin ja myös muilla hevosilla kuin Laralla. Teen myös tallitöitä, iltatallia säännöllisesti usean kerran viikossa ja silloin tällöin karsinoita. Toki selkäännousutilanteet ei-niin-tuttujen hevosten kanssa edelleen hieman jännittää, enkä pääse kyytiin ilman kunnollista jakkaraa, mutta voisin sanoa että tilanteeseen nähden heppailu sujuu hyvin.

Mutta sitten tuli kesäloman vika viikko ja heräsin yhtenä aamuna ihan järkyttävään vihlontaan nilkassa. En voinut astua jalalle ja kävelin aamun keppien varassa. Burana alkoi vaikuttaa tunnin sisällä ja loppupäivä meni ongelmitta. Ajattelin, että jos olin rasittanut sitä liikaa edellisenä päivänä ja jalka on ottanut siitä itseensä. Päivä kului muuten normaalisti, kävin tekemässä kevennetyn salitreenin, ratsastin hepan ja illalla en edes muistanut aamun kipuilua. Seuraava päivä meni normaalisti enkä ajatellut asiaa sen kummemmin. Kun palasin töihin, palasi myös vihlonta. Nyt aloin jo huolestua, kahtena päivänä peräkkäin jalkaan vihloi niin kovaa, että kävely onnistui vaan keppien kanssa. 

Viime torstaina pääsin sitten magnettikuviin ja huomenna olisi lääkärille aika. Siihen asti kepit kulkee mukana joka paikkaan ja salitreenit on jäähyllä. Oon joutunut taas syömään sen verran vahvoja lääkkeitä, ettei työn teko ole onnistunut oikein millään. Tallilla olen kyllä päässyt käymään ja se onkin ainoa paikka, missä saa muuta ajateltavaa eikä koko ajan mieti mitä keskiviikon jälkeen tapahtuu. Perjantaina sainkin uuden harrastuskaverin, 7-vuotiaan suomenhevosruuna Elon :) Katsokaa miten suloinen hän on! 

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kouluvalmennuksessa

Niin vaan meikäläinen ratsasti eilen kouluvalmennuksessa! 4kk ratsastustauon ja 1kk satunnaisen ratsastelun jälkeen oli siis aika palata kunnolla hommiin ja mikäs sen parempaa, kuin puolentunnin kouluyksäri iltapäivällä töiden jälkeen. 

Anni Immonen on valmentanut meitä muutamaan otteeseen aiemminkin pari vuotta sitten, kun oltiin Laran kanssa aloittelemassa kisaamista. Jo tuolloin Annin opetustyyli oli meille todella sopiva ja sain paljon vinkkejä omaan tekemiseen Laran kanssa. Nyt sitten huhtikuussa kävi niin, että kun ilmoitin omassa Facebookissani Laran etsivän pitempiaikaista vuokraajaa, Anni ehdotti harrastuskaveria etsivää kaveriaan. Ja kuinka ollakaan, edelleen meillä on tämä sama superihana vuokraajamme Anne apuna tänäkin päivänä.


Anne ja Lara kävivät kesän aikana pari kertaa Annin valmennettavana, ensimmäisen kerran joskus keväällä ja toisen kerran n. kk sitten. Nyt oli sitten mun vuoro ottaa tuollanen pieni pätkä ja katsoa miten heppa liikkuukaan mun kanssa. Tällä viikolla heppa hyppäsi estetunnilla keskiviikkona, teki Annen kanssa koulutreenin torstaina ja perjantaina ratsastin kentällä askellajit läpi ja hölkättiin maastossa. Heppa oli liikkunut estevalmennuksen jälkeen ihan superhyvin joten odotin aika innolla mitä valmennuksesta tulisi. 


Aloitettiin työskentely käynissä ja kun otin ohjat käteen, tuli heppa samantien pyöreäksi selästä ja pehmeälle tuntumalle. Olin ihan kysymysmerkkinä, eikai tämä näin hyvin voi alkaa? Tehtiin heti ihan perustyöskentelyä ja keskityttiin siihen, että heppa malttaa odottaa - käynnin pitää olla rauhallista että etujalat ehtivät ottaa askeleen takajalkojen alta pois. Jotta etuosaa saatiin vielä aktiivisemmaksi, piti hieman nostaa heppaa lavoista ylös ja omille jaloilleen. Ja olipa se helppoa, kohotin aavistuksen sisäohjaa ja pidätin ulkoa reidellä. Ja siinä se, heppa toimi. 


Käynnissä ja ravissa tehtiin melkein samoja juttuja, ravissa tahtia piti rauhoittaa huomattavasti enemmän, jotta saatiin vähän enemmän joustoa askeliin ja hepan takaosa toimimaan paremmin. Työskenneltiin pääosin pääty-ympyrällä soveltaen vähän avoa, vähän väistöä ja voltteja. Pienennettiin ympyrää ja sitten suurennettiin ja heppa tuntui ihan superhyvältä koko ajan. 


Loppuraveissa istuin vaan hevosta vähän ylöspäin, vähän joustoa askeleeseen ja vaan fiilistelin: tältäkö sen pitää tuntua? Näin hyvältä ja loppujen lopuksi helpolta? Tuli niin uskomattoman hyvä mieli, loppuraveissa annoin vähän pidempää ohjaa eikä heppa hyökännyt lavoille tai säkää alas, vaan rennosti ravasi takaosan päällä etuosa ylhäällä. Ihan mieletön olo! Sanoin tunnin jälkeenkin Annille, ettei tämä tunnu edes mun hevoselta. Ei Larppa oo koskaan ollut noin helppo ja kiva, heti alusta alkaen. Ilmeisesti hänellä on nyt kaikki niin hyvin elämässä, että liikkuminen on oikeasti helppoa ja vaivatonta.


On niiin hyvä olo. 5 kuukautta sitten sairaalassa ollessa mietin, mitä jos en saa hepalle hyvää kuskia mun saikun ajaksi? Tullaanko me ikinä enää treenaamaan? Onko meillä mitään tulevaisuutta, jos se nyt menee ihan huonoon kuntoon? Toisin kävi, kävi paremmin kuin osasin ikinä toivoakaan. Heppa on selkeästi nyt parhaimmillaan, mitä ikinä. Sen kanssa on niin helppoa ja kivaa. Olen niin kiitollinen kaikille, jotka kuluneen kesän aikana on olleet osana tätä ja tehneet hepalle hyvää. Olisin ollut ihan pulassa, jos ympärillä ei olisi ollut niin paljon apukäsiä. Tästä on hyvä jatkaa, toivottavasti vielä monta vuotta ♥