tiistai 23. lokakuuta 2012

Erikoispostaus: Julia, Spilka & Romeo

Tulikin tässä inspiraatio kirjoitella jotain erikoispostausta, joten ajattelin esitellä teille lyhyehkösti kolme heppaa, joiden kanssa tuli puuhailtua pari vuotta sitten ihan moneen kertaan viikossa. Kaverillani Elnalla oli siis vuonna 2010 eestinponi Romeo ja lv-tamma Charmful Glory, "Julia" sekä myöhemmin risteytysponi Spiilson, "Spilka". Kävimme Jennin kanssa Elnan luona ekan kerran vuoden 2010 ja siitä koko touhu sitten lähtikin!

Kesän 2010 lähes asuimme Elnan luona tehden kaikkea mahdollista mitä hevosten kanssa voikaan keksiä. Julle oli minulla kuukauden vuokralla, jolloin huolehdin kokonaan itse sen liikutuksesta. Julle oli ensimmäinen vuokraheppani ja en koskaan tule sitä unohtamaan, sen verran saatiin yhdessä kaikkea kokea!


Julle oli luonteeltaan aika äksy hoitaessa, mutta kun siihen tutustui kunnolla, osasi poni olla oikein unelmakiltti. Ratsastaessa se ei oikein osannut mitään, väistöt menivät niin ja näin, laukka oli melkoista kaahotusta, esteistä puhumattakaan. Julle oli silti minulle kaikki kaikessa ja se vaan jotenkin kolahti. Monet kerrat tulin esteitä hypätessä ryminällä alas ja muutaman kerran itkutkin ponin kanssa tuli tirautettua. Aina oli vaan ihanaa päästä Elnalle viettämään laatuaikaa huippuseurassa! Sain monet kerrat pitää Jullea kuin omanani, se kun ei ihan kaikkien mieluinen ratsu ollut eikä tämä järjestely haitannut ollenkaan. Maastossa Julle oli ihan omiaan, aina piti kiitää ihan täysiä, joko ravia tai laukkaa, ei niin väliä kunhan vauhti oli kova! Yhdet kisatkin ehdittiin Jullen kanssa käydä, kun käytiin Lekolla harjotusestekisoissa. Luokkana mentiin pikkuinen ristikkoluokka ja yhdellä kiellolla selvittiin maaliin asti. Ponin kanssa on kyllä ihan mielettömästi kaikkia ihania muistoja ja on edelleenkin sydämessä ♥


Romeo oli Elnan toinen poni, Jullen paras kaveri. Ponit olivat tulleet Elnalle samasta paikasta ja ne olivat olleet koko elämänsä yhdessä. Tuo kermanvärinen pikkuponi hyppäsi suoraan Jennin sydämeen ja taitaa olla edelleenkin Jennille se "elämäni poni".


Rompulla oli maailman kiltein luonne. Se oli aina iloinen ja kiltti ihan kaikille, eikä olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. Romppu hyppäsi tasaisen varmasti ja innostuessaan korkeus ei ollut ongelma. Kouluväännöistä se ei niinkään tykännyt, aina vaan laiskotteli ja sai tehdä kunnolla töitä, että sai ponin liikkumaan kunnolla. Silloin kun Romeo liikkui oikeasti eteen, sen sai tekemään lähes mitä vain. Maastossa se saattoi vähän innostua, mutta yleensä sen selässä uskalsi tehdä mitä vain. Kaikki kuitenkaan ei ole ikuista, vaan Romeo nukkui ikiuneen 22.11.2011, nuku hyvin poni <3


Kuukausi Rompun kuoleman jälkeen Elna sai uuden ponin, Spilkan. Spilka tuli suoraan Virosta ja valloitti kaikki supersuloisella ulkonäöllään ja hassunhauskalla luonteellaan.


Spilka oli ratsastaessa tosi mukava, kun se rentoutui poni liikkui tosi kivasti eteen ja taipui vaikka mihin suorituksiin. Sillä oli maailman mukavimmat liikkeet, todella tasaiset ja helpot istua. Selkäkin oli ihanan leveä ilman satulaa ratsastukseen. Esteillä poni oli oikea tykki! Se hyppäsi mistä vain ja jaksoi aina innostua, vaikkei koskaan mikään vauhtihirmu ollutkaan. Yhdet estekisat Spilkan kanssa voitettiinkin, luokkana 70-80cm, ja poni oli upea! Koulukisoissa ei sitten menestystä tullutkaan, kun saatiin hylsy HeC radalta väärien kuolainten vuoksi.. Prosentteja tuli kuitenkin 58 ja rapiat. Maastoillessa Spilka oli melko arvaamaton. Se saattoi ihan yhtäkkiä sännätä mihin ilmansuuntaan tahansa, säikähtää kiveä tai muuta vastaavaa. Silti se oli todella kiva poni, jonka kanssa kyllä oppi sitä selässä kestämistä!


Elna joutui kuitenkin tämän vuoden puolella myymään Jullen ja Spilkan, joten niitä tuskin enää koskaan tulen näkemään. Tuntuu haikealta ajatella, etten edes tiedä missä ne tarkalleen ovat, mutta onneksi muistot säilyvät aina.

Tälläinen erikoispostaus tällä kertaa, mitäs mieltä olette? :)

6 kommenttia

  1. Tämä oli tosi kiva! Tiedän miltä tuntuu luopua rakkaasta hevosesta ja ei vielä tiedä missä se nyt on. Minäkin hoidin ennen kahta raviponia, niin omistaja möi ne semmoiselle ihmiselle, joka möi ne paljon kalliimmalla ja nyt ne on jossain...
    Ihania heppoja ♥♥

    VastaaPoista
  2. hei onko tuolla elnalla blogia? ois kiva lukee :) !

    VastaaPoista
  3. Voii, tulee vieläkin iha haikee fiilis ku rupee muistelee noita aikoja <3

    VastaaPoista