maanantai 30. toukokuuta 2016

Laitumelle


Tänään meilläkin alkoi vihdoin laidunkausi ja tammat pääsivät syömään kunnolla vihreetä. Venla ja Wiivi menivät edeltä yhteiselle laitumelle ja rallittelun jälkeen malttoivat jäädä syömään - Wiivi tosin pörisi jännityksestä vielä pitkään kun oli niin outoa ja kummallista päästä isolle alueelle vapaaksi. Tytyt tulivat moitteettomasti juttuun ja naapurilaitumeen laskettiin sitten perästä Larppa ja tallikaverisuokki Hilutella, jotka ovat olleen tallikavereina jo ennen Laran muuttoa Pohjanmaalle. Mitään ongelmaa ei siis ollut heppojen välillä vaan kaikille maistui tuore vihreä paremmin kuin hyvin. 

Lara saa nyt olla tän (ja ehkä seuraavan) viikkoa vaan laidunlomalla ja myöhemmin alotellaan taas työntekoa uudella innolla. Meillä tuli Larpan kanssa tänään vuosi täyteen tätä uutta yhteiseloa, kun heppa on ollut mulla omana♥

lauantai 28. toukokuuta 2016

Klinikkakuulumiset parin viikon takaa

Huhhuh, on pitänyt ihan älytöntä kiirettä kyllä nyt tässä parisen viikkoa ja motivaatiokin on käynyt aika nollissa. Larahan alkoi muutama viikko sitten kisoissa ontumaan ja varasin heti seuraavana päivänä ajan klinikalle tutkimuksiin. En halunnut elää enää yhtään epätietoisuudessa tuon epämääräisen liikkumisen vuoksi joten päätin että nyt tutkitaan sitten ja katsotaan tulevaisuus sen perusteella.


Kaksi viikkoa sitten keskiviikkona otettiin Lauran kanssa auton nokka kohti Laukaata, jonne tällä kertaa vein hepan sillä perusteella, että siellä on mahdollisuus tutkia myös selkä. Oltiin puhuttu alustavasti eläinlääkärin kanssa että selkä kuvataan ja samoin kinner ja katsotaan mitä löytyy. Niin ne suunnitelmat muuttuu, ei kuvattu selkää eikä piikitetty kinnertä niinkuin aluksi hieman toivoin.

Klinikalla aloitettiin maneesissa ihan normaaliin tapaan liinassa ja suoralla katsomalla liikettä. Ympyrällä ontuminen 1/5 vasenta takajalkaa molempiin kierroksiin, suoralla 0,5/5 ja vie jalkaa suorana eteenpäin. Seuraavaksi siirryttiin taivuttamaan ja ell halusi taivuttaa kaikki jalat. Muut jalat eivät reagoineet, mutta mej alanivelet ontuminen 1/5 ja vtj polvi / SI-nivel ontuma 2/5. Eläinlääkäri oli erikoistunut myös kiropraktiikkaan joten hän suositteli ensimmäiseksi kiropraktista käsittelyä tuonne selän ja SI-nivelen alueelle. Hän halusi myös kuvata vtj polven sekä kintereen.


Näin tehtiin ja Larppa sai kunnon torkut.. Huojui aika vaarallisennäköisesti käytävällä narujen varassa :D Tosiaan, takapolvessa ei ultrassa eikä rtg-kuvissa mitään suurempaa muutosta näkynyt, kintereen kuvista odottelen edelleen soittoa kuinka ovat muuttuneet lokakuusta, SI-nivelessä lukko joka aukesi kiropraktiikalla ja vtj jännetuppi oli täyttynyt. Näihin hoidoksi vtj polvi piikitettiin sekä viikon Metacam -kuuri jännetuppia silmällä pitäen.


Rahaa palaa, mutta ainakin heppa on ollut tän pari viikkoa ihan tosi hyväntuulinen ♥ Ollaan kävelty nyt kaksi viikkoa ja saataisiin alkaa pikkuhiljaa nyt ravaamaan. Ajattelin palailla hyvin pikkuhiljakseen liikkumisen pariin eikä nyt kiirehditä ollenkaan, aikaahan meillä on. Ainakin näkyi laitumella vetävän hyvin iloista ravia ilman tietoakaan epäpuhtaudesta. 


Nyt oon tosiaan parina päivänä ottanut muutamia ravipätkiä ja kyllä vaan hyvältä tuntuu. Suunnittelin tässä viikonlopun vielä ratsastella kevyesti ja ensi viikolla ponien päästessä kunnolla laitumelle, saa Larppa jatkaa vielä lomailua ja huilailee pari viikkoa. Otetaan nyt kunnolla sitten lomaa, ettei palata liian pian liikkeeseen. Tällä hetkellä oon aika toiveikas hepan suhteen, jospa me vielä päästäänkin treenaamaan!


torstai 26. toukokuuta 2016

Joint Buddy

Heippa! Viime aikoina nivelten toiminta ja niiden huoltaminen on tullut mulle tutuksi, Laran ollessa jo 16-vuotias isokokoinen hevonen alkaa vanhuuden vaivat jo hieman näkymään ja tuntumaan. Varsinaista nivelrikkoa Laralla ei ole todettu, muuta kuin vasemmassa kintereessä löytyy muutoksia eli kinnerpatti. Tuo kinnerpatti muistuttaa aina silloin tällöin olemassa olostaan, joten olen halunnut ottaa jonkin nivelvalmisteen tukemaan nivelten toimintaa.


Olen kokeillut aiemmin Chia de Gracialta MSM + ruusunmarja sekoitusta juurikin nivelten toimintaa tukemaan. Tuohon yhdistelmään olin hyvinkin tyytyväinen, sillä myös etujalkojen naksuminen liikkeelle lähtiessä väheni jonkun verran ja syöttömäärät noissa oli sen verran kohtuulliset, ettei tarvinnut koko ajan olla ostamassa lisää.


Nyt kuitenkin sain mahdollisuuden yhteistyössä Chia de Gracian kanssa kokeilla minulle uutta tuotetta, Joint Buddyä! Joint Buddyssä on aiemmin mainittujen MSM:n ja ruusunmarjan lisäksi nivelten toiminalle hyödyllisiä ja tärkeitä ainesosia. Näitä ovat: chiarouhe, pirunkoura, nokkonen, mesiangervo sekä boswellia serrata puun pihka. Kuten Chia de Gracian sivuillakin sanotaan, nivelrikkoa ei voida parantaa mutta sen tuomia oireita voidaan helpottaa nivelvalmisteilla.


Joint Buddy on ehdottomasti kattavin kaikista nivelvalmisteista mitä olen itse kokeillut. Syöttömäärä on kyllä moninkertainen esimerkiksi pelkkään MSM+ruusunmarja yhdistelmään verrattuna, mutta seoksessa onkin paljon enemmän vaikuttavia aineita eikä desin syöttömäärä päivässä tunnu mitenkään liian suurelta. Tällä syöttömäärällä 1,5kg pussi riittää noin kuukauden päiviksi syöttämällä päivittäin.


Laran kohdalla oon kyllä ollut tosi tyytyväinen tähän kokeiluun. Tietysti tähän samaan aikaan on sattunut sairaslomaa ja klinikkaa ja muuta hoitoa, mutta ehdin aloittaa syöttämisen paria viikkoa ennen sairastelua. Kinnerpatti aiheuttaa Laralla jäykkyyttä etenkin liikutuksen alkupäässä sekä vanhemmiten etuset ovat alkaneet naksumaan aina liikkeelle lähtiessä. Joint Buddyä syöttäessä eron on huomannut selkeästi, etujalkojen nivelet naksuvat huomattavasti vähemmän kuin millään muulla nivelvalmisteella ja kintereet tuntuvat saavan niin hyvää voitelua, että ilman kinnerbottejakin liikkuminen tuntuu helpommalta kuin aiemmin.


Oon siis oikein tyytyväinen tähän kokeiluun ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan mikäli nivelvaivaa on. Itse harkitsen suuresti tämän syöttämistä myös jatkossa, kunhan päästäisiin taas treenaamaan niin voisi hieman tutkailla tilannetta uusin silmin. Oletteko te kokeilleet Joint Buddyä tai kenties jotain muuta Chia de Gracian valmistetta?

tiistai 17. toukokuuta 2016

Tähän väliin tällaista

Hui, onpa vierähtänyt aika nopeasti eikä postauksen postausta oo tullut täältä suunnilta. Ehkä ihan hyvää tämä pikkubreikki tähän väliin, oon ehtinyt hyvin lomailla ja miettiä blogin sekä muutenkin oman elämän tulevaisuutta. 

Pariin viikkoon on mahtunut vaikka mitä. Kisoista lähdettiin pois ontuva hevonen kyydissä, ekat aluekisat peruuntui meidän osalta kaksi päivää ennen kisoja, mä ostin uuden auton, sain vihdoin BE-kortin, käytiin Laukaan klinikalta hakemassa Larpalle vähän helpotusta elämään ja tuhlaamassa vajaa 600e, käytiin Wiivin kanssa kouluyksärillä ja napattiin seuraavana päivänä kakkossija kisoissa. Ei oo ollut tylsää ja eka lomaviikko meni kyllä ihan yhdessä hujauksessa!

Nyt mä vaan laitan vähän kuvia viime viikoilta, töihin paluu on ollut niin raskas etten jaksa parin työillan jälkeen oikein mitään. Palaillaan siis paremmalla ajalla ja koitan kertoilla vähän enemmälti mitä meille siis kuuluu!

©Elina Teittinen

©Laura Malava

©Laura Malava



keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kisoihin sittenkin!


Moikka! Me ollaan koitettu treenata niin ahkerasti kisoja varten, että en oo muistanut ollenkaan postailla! Tilanne on siis niinkin hyvällä mallilla, että Lara on liikkunut viime torstain jälkeen täysin puhtaasti ja kisoihin ollaan menossa. Huomenna mennään siis kisoihin täällä Varkaudessa ja kyseessä 1-tason kisat, joissa mennään A-merkin ohjelma. Sunnuntaina suunta onkin kohti Kuopiota ja Sorsasaloa joissa mennään ekat kakkostason kisat!


Ollaan tää viikko treenattu hieman kentällä ja maastoiltu ja tänään käytiin tekemässä maneesissa viimeistelytreeniä Jonnan yksärillä. Tehtiin ihan perustyöskentelyä ja molempien ratojen tehtäviä, joista saataisiin hyvällä ratsastuksella hyviä pisteitä. Huomenna mun pitää muistaa esittää selkeät siirtymiset harjotuslaukasta keskilaukkaan ja takaisin harjotuslaukkaan, sekä muistaa säilyttää volteilla hyvä tahti ja taivutus. Sunnuntaina laukka-käynti siirtyminen on tehtävä oikeasti laukasta käyntiin ja molempina päivinä mun pitäs ratsastaa vaihtouralla sekä kolmikaarisilla keskilinjan päälle. Heleposti sanottu!


Jokatapauksessa Larppa toimi hienosti. Se on tosi kiva ja tekee kyllä kaiken niin kiltisti! Jonnan mielestä meidän vahvuuksia on tasaisuus ja hyvät siirtymiset, mitkä onkin aika helppoja kun heppa toimii kivasti istunnalla. Keskiaskellajeihin kaivataan vielä rohkeutta ja harjotuslaukkaakin mun pitäs uskaltaa laukata vähän enemmän eteen. 

Kisoja varten siis valmistauduttu ja nyt ei taida auttaa muu kuin ratsastaa itse kunnolla. Huomenna mun startti on hyvään aikaan illalla vaille kuudelta joten ei onneksi tarvii lähteä kauhean aikaisin tallilta. Ehdin hyvin pakkaamaan kamat ja puunaamaan ponin ennen lähtöä, eikä tarvinnut vielä tänään nysvätä edes lettejä. 


Sellaista siis viikonlopun pääohjelmassa. Mukaan mahtuu myös lomanalottajaista kun jään viikon lomalle lauantaina, ihanaa! Elina lähtee muutaman päivän ajaksi reissuun, joten pääsen huomenna ja sunnuntaina touhuamaan myös Venlan kanssa. Wiivin ratsastukset osuu perjantaille ja lauantaille, joten ainakaan tekemistä ei tule viikonlopulta puuttumaan!


Ja hitsi pitää vielä hehkuttaa miten onnellinen oon näistä ihanista kevätkeleistä! On niin nautinnollista kattoa kun kaikki hepat saavat olla koko päivän tarhassa aamusta iltaan ilman loimia ja ne oikeasti viihtyy niin hyvin. Kaikki on niin tyytyväisiä ja onnellisennäköisiä, että tekisi mieli vaan jäädä sinne tarhan viereen kattomaan, kun ne silmät puoliummessa nauttii auringosta. Eilen saatiin myös Laran tarha siivottua kokonaan ja kannettua irtokiviä pois, sekä korjattua aita talven jäljiltä superhyväksi! Kyllä nyt kelpaa odotella laidunkautta :)